Paskat housuissa Kilimanjarolla

Jambo!

Terveiset Kilimanjaron juurelta Springland Hotellista. Aloitimme maailman valloituksemme Maijan kanssa Afrikasta ja sen korkeimmalta vuorelta. Tarkoituksenamme oli siis kiiveta sen huipulle (5892m). Viiden paivan tiukka vaellus on nyt takana pain. Reissu oli rankka, huomattavasti rankempi kuin odotimme. Huomattavaa lisakerrointa kipuamiseen toi ripulitauti, mika iski minuun heti ensimmaisena yona Mandara hutilla (2800m). Vuorilla vietetyt yot sujuivat siis osaltani vessoihin tutustuessa. Paivasaikaan ei ollut yhta kiireista, mutta
tarpeen tullen toimistona toimivat pusikot ja kivenkolot.

Tassa muutama ote vuorella kirjoittamastani ripulipaivakirjastani:
(Ensimmainen ilta) "Illallisen ja korttipelin jalkeen tunsin jalleen, etta suoleni oli aika toimia (neljatta kertaa tanaan). Toiminta alkoi olla hyvin vetista ja suoraviivaista. Toiletista majalle selvittyani huomnasin, etta hankkimamme Imocur-ripulilaake sisaltaakin laktoosia.
Great! Kirjoitan taman mahallani maaten jatoivoen, etta tilanne rauhoittuu. Toivottavasti joltain loytyy hiilitabletteja..."

(2. paivan aamu) "Toiveeni rauhallisesta yosta ja hiilitableteista eivat ainakaan toistaiseksi toteutuneet. Yon aikana perasuoleni ampui kuin epakuntoinen puutarhaletku, joka sylkee ruskeaa vetta. Paskaa (suupaskaa=oksennusta) tuli myos suusta ja olo oli jokseenkin kaamea.
Sain nukuttua muutaman silmayksen ennen heratysta. Nyt olo snadisti parempi ja kohta pitaisi jotain yrittaa myos syoda. Ruokahalu nolla!"

(3. paiva) "Viime yo sujui edellista rauhallisemmin -kello puolikahteen asti. Sitten tein kohtalokkaan virheen: pieraisin. Jaatavan hajuisen spragarin jalkeen tulikin sitten kiire. Nukuimme Maijan kanssa samassa makuupusissa, joten ulos rimpuilussa oli omat haasteensa. Loydettyani vihdoin otsalampun ja vessapaperia lahdin pinkomaan kohti toilettia. Puolessavalin matkaa tajusin olevani auttamattomasti myohassa. Jouduin antautumaan puoliksi housuihin ja
loput rajahtivat valtavalla paineella kivikkoon."

(4. paiva) "Saavuimme Kibo hutille n. 4800 metriin iltapaivasta noin neljan aikoihin. Naissa korkeuksissa vuoristotaudin oireet rupesivat jo tuntumaan lahes kaikilla. Joku kuvasikin osuvasti, etta olo on kuin pahimmassa kankkussessa: vatsaa vaantaa, paata sarkee, huimaa,
heikottaa ja pelottaa. Vakisin syodyn paivallisen jalkeen painuimme pehkuihin ja lepaamaan yolla alkavaa huiputusta varten. Tamakaan lepohetki ei sujunut taysin keskeytyksitta. Kello 23.00 meidat heraetettiin, joimme teet ja lahdimme kipuamaan kothit Afrikan huippua.

Alkuun tunsin oloni kohtuulliseksi, mutta alkoivat taas vaikeudet vatsan kanssa. Jouduin kyykkimaan kivikoissa otsalampun valossa, myos suupaska lensi. Paansarky ja alkoivat myos pian kayda sietamattomiksi. Mielessani pyori koko ajan suuri kysymys: kaantyako takaisin? Olin
kuulluut paljon tarinoita ja tavannutkin vuorella ihmisia, jotka oli jouduttu kantamaan alas vorilta. Paatin etta, vaikka peraanantamaton persoona lenkin, niin jastipaa en halua olla, etta kavelen itseni vuorella pyorryksiin. Sita paitsi voristotauti on oikeasti hengenvaarallinen, jos oireet yltyvat rankoiksi. Aloin tuntea myos kipua rinnassani ja lopulta tein paatoksen.

Kaannyin takaisin. Ripuli- ja vuoristotauti olivat vieneet voimani totaalisesti. Halusin paasta alas "terveena" ja omin jaloin, joten se oli ainoa oikea ratkaisu. Maija oli edelleen kohtuullisissa voimissa ja toivotin hanelle onnea loppumatkalle. Mukanamme oli kaksi opasta, joista toinen lahti viemaan minua kiireen vilkkaan alas, missa vuoristotaudin oireet alkoivat valittomasti helpottaa. Maija jatkoi matkaa urheasta apuoppaamme kanssa. Auringon noustessa he saapuivat Gillmann's pointille (5681m), mika oikeutti Maijan vuorenvalloitussertifikaattiin."

Kokonaisuudessa reissu osoittautui siis melkoisen rankaksi, huomattavasti rankemmaksi mita odotimme. Maisemat olivat toki mahtavat ja jarjestelyt toimiva kohtuullisen hyvin. (Meilla oli kaikkiaan seitseman paikallista huolehtimassa hyvinvoinnistamme vuorella: Opas, apuopas, kokki ja nelja kantajaa!) Luulen, etta tukalat olot vuorella, muuttuvat ajan myota kultaisiksi muistoksi. Ette ehka usko, mutta minulle ei myoskaan jaanyt traumoja miehuuteeni siita, etta en saavuttanut huippua tai etta Maija kiipesi korkeammalle kuin mina. Tahan kohtaa sopii varmasti klassinen fraasi: "Paska reissu, mutta tulipahan tehtya!"

Lisaa terveisia ja kuvia reissulta paremmalla ajalla. Seuraava etappimme Zanzibar, joka on saari Tanzanian rannikolla. Tarkoituksena on levata hyvin ja nuoleskella haavoja.